Pro Hauhonselkä ja sen Oma Visio -hanke järjestivät maanantaina 8. huhtikuuta maanomistajien aamukahvitilaisuuden Hauhotalossa yhteistyössä MTK Hauho ry:n kanssa. Tilaisuuteen oli kutsuttu Hauhon alueen maanomistajia, viljelijöitä sekä metsänomistajia, joita olikin saapunut paikalle parisenkymmentä.
Kahvien aluksi Pro Hauhonselkä ry:n puheenjohtaja Timo Karttunen korosti osallistujien merkitystä alueen vesienhoidolle ja Marja-Liisa Suomalainen esitteli yhdistyksen luotsaamaa Oma Visio -hanketta, joka pyrkii parantamaan Hauhon vesistöjen tilaa.
– Haluamme kertoa teille mitä mahdollisuuksia Oma Visio -hanke tarjoaa maanomistajille, Suomalainen totesi.
Oma Vision hankeryhmän jäsen ja Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen suunnittelija Mikko Ortamala esitteli KVVY Tutkimus Oy:n hankkeelle tuottamaa pohjatietoa, jonka perusteella vesienhoitoa on helpompaa suunnitella asiasta kiinnostuneiden maanomistajien kanssa.
– Tavoitteenamme on löytää valumavesien hallintaan monivaikutteisia hyötyjä kokonaisvaltaisella suunnittelulla, sellaisia joista hyötyvät sekä maanomistajat, metsänomistajat, viljelijät että alapuolinen vesistö, Ortamala linjasi.
Lisäksi kahveilla kuultiin Kanta-Hämeen metsähoitoyhdistyksen metsänparannusasiantuntijaa Lauri Laaksosta, joka kertoi uudesta metsätalouden kannustejärjestelmästä. Metka-tuki on tarkoitettu yksityisille metsänomistajille, ja sitä voi hakea metsän- ja luonnonhoidon töihin, metsäteihin ja metsän määräaikaiseen suojeluun.
– Tukea on voinut hakea maaliskuusta alkaen. Tuen saajana on yksityinen maanomistaja, mikä mahdollistaa pienetkin täsmähankkeet, Laaksonen kertoi.
MTK Hauho ry:n puheenjohtaja Markku Kaaranen oli tyytyväinen tilaisuuden antiin. Käsitellyt aiheet, kuten valumavesien hallinta ja maaperän terveys, ovat viljelijän toimeentulon kannalta tärkeitä.
– Maan kasvukunto liittyy maanviljelijöiden toimintaan oleellisesti ja on nykyään entistäkin tärkeämpi huomioida, Kaaranen sanoi.
