Seminaari tarjosi katsauksen nykytilaan, esiintyjät kannustivat jatkamaan

Oma Visio -seminaari oli hyvä osoitus yhteistyön ja verkostojen voimasta. Valtiosihteeri Mika Nykänen nosti tämän merkityksen esiin myös avauspuheessaan.

– Verkosto ei synny ilman paikallista aloitetta ja luottamusta. Paikalliset yhdistykset ovat tärkeitä myös valtakunnan mittakaavassa.

Pro Hauhonselkä ry:n puheenvuoron seminaarissa piti varapuheenjohtaja Suvi Mäkelä. Hän suuntasi katsetta tulevaan esittelemällä vesienhoitosuunnitelmaa, joka perustuu tutkimustietoon, yhteiseen tahtotilaan sekä toimiviin yhteistyöverkostoihin.

– Haluan kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita, ilman teitä emme saisi tuloksia aikaan.

MTK Hauhon puheenjohtaja Markku Kaaranen korosti puheenvuorossaan asioiden sujuvaa edistämistä, tutkimusten ja selvitysten tulee johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin.

– Haasteenamme on jakautunut maanomistus, jossa yhdelläkin ojanpätkällä voi olla kymmeniä omistajia. Toimien edistämiselle tarvitaan johtaja.

Ympäristökasvatus on ollut yksi keskeinen osa Oma Visio -hankekokonaisuutta. Nuorten Visio -kesätiimien nuoret ovat saaneet kesätyöjaksoillaan tutustua vesistöihin, harjoitella havaintojen tekoa maastossa sekä myös toimia vesienhoidon viestintälähettiläinä. Kesätiimiläiset Selma Deliére ja Väinö Jokiranta olivat ohjaajansa Ella Nybackan kanssa tehneet seminaariin tekstin, jonka Deliére esitteli yleisölle (kuva).

Päätöspuheenvuoron piti Oma Visio -hankekokonaisuuden päärahoittajan, Hauhon Säästöpankkisäätiön hallituksen puheenjohtaja Jukka Kuivaniemi. Säästiö on sitoutunut myös tukemaan Pro Hauhonselkä ry:n tulevia hankkeita Hauhon vesistöjen hyväksi.

– Vesiensuojelu ei ole vain tämän päivän asia, vaan se perintö, jonka jätämme seuraaville sukupolville.

Löydät seminaarin materiaalit alta