Toinen tiimi saa työnsä valmiiksi

Nuorten Vision kakkostiimi Lotta Töyrylä ja Veikka Wegelius ja heidän aikuisohjaajansa Ella Nybacka kertovat jaksosta: Kahden viikon työjaksomme alkaa olla loppusuoralla. Kesätyön aikana olemme päässeet tekemään paljon erilaisia ja mielenkiintoisia työtehtäviä. Olemme käyneet eri järvillä Hauhon alueella mittaamassa näkösyvyyttä sekä tarkistamassa sinilevän, isosorsimon ja hyytelösammaleläimen esiintyvyyttä. Lisäksi olemme kirjoittaneet havainnoista raportteja ja suunnitelleet nuorten tapahtumaa, […]

Kesän 2026 Nuorten Visio mittaustuloksia – viikot 25-27

Nuorten Vision kesätiimit tekevät jälleen näkösyvyysmittauksia sekä sinileväseurantaa rannoilta ja veneretkiltä käsin. Tänä vuonna he seuraavat myös isosorsimon ja hyytelösammaleläimen tilannetta Hauhon vesillä. Katso ohesta uusimmat tulokset ja vertaa kesäkuun tuloksiin alempana. Viikko 27 Viikot 25-26

Lotan ja Veikan kesätyö vie vesille ja torillekin

Nuorten visio -hankkeen toisen kesätiimin ensimmäinen viikko on lähes pulkassa. Tiimissä työskentelevät Lotta Töyrylä ja Veikka Wegelius, ja aikuisohjaajana toimii koko kesän Ella Nybacka. Kakkostiimin viikko on koostunut venekierroksesta, kahdesta autokierroksesta rannoille, toripäivien ja nuorten oman tapahtuman suunnittelusta sekä raporttien ja tietokatsausten tekemisestä. – Kesätyö on tähän mennessä ollut opettavaista, innostavaa, mielenkiintoista sekä erilaista verrattuna […]

Ykköstiimin työviikot sujuneet sukkelaan

– Tällä viikolla olemme olleet pitämässä rastia lasten perinnepäivässä, Oma Visio -seminaarissa sekä tehneet kaksi havaintokierrosta ja suunnitelleet omaa tapahtumaa, Wäinö Jokiranta ja Selma Deliére kertovat. Viikko on tuntunut nuorten mielestä täydeltä, mutta kivalta. Erilaisia mieluisia työtehtäviä on ollut paljon.– Lapset olivat mukavia ja heidän tekemisiään oli hauska seurata. Opimme paljon lasten kanssa toimimisesta, nuoret […]

Järvien tilanne juhannuksena

Kokemäenjoen vesistön luonnontilaisten järvien pinnat ovat ajankohtaan nähden paikoin hyvin alhaalla, suurissa vesialtaissa vähäluminen talvi ja kuiva kevät näkyvät selvästi. Valkeakoskella juoksutusta on rajoitettu maaliskuusta alkaen ehkäisemään Mallasveden pinnan liiallista laskua. Kuiva kevät on saattanut vähentää myös järvien kuormitusta, toisaalta pienempi vesitilavuus vaikuttaa ravinnepitoisuuksiin. Hauhon suurilla järvillä levää ei Nuorten Vision torstaisella venekierroksella havaittu. Koko […]

Ensimmäinen kesätiimi aloitti vesistöjen äärellä

Nuorten visio -hankkeen ensimmäinen kesätiimi, Selma Deliére ja Väinö Jokiranta, aloitti työnsä tällä viikolla. Kesän aikana hankkeessa toimii yhteensä kolme nuorten tiimiä, joita ohjaa kesän ajan Ella Nybacka. Ensimmäisen työviikon aikana tiimi tutustui vesistöjen seurantaan käytännössä. Heti tiistaina työpäivä suuntautui Vihavuoteen, Pyhäjärven Rouvinrantaan ja Leheen uimarannalle. Rouvinrannassa kesätiimiä opasti Vanajavesikeskuksen vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä. – Opettelimme […]

Järvien tummuminen tarvitsee toimenpiteitä

Järvien tummuminen on pohjoisella pallonpuoliskolla yleinen ilmiö. Helsingin yliopiston limnologian professori Jukka Horppilan mukaan tummumisella on merkittäviä, järvien luonnetta muuttavia vaikutuksia ekologiaan. – Tummuminen vähentää valoa, mikä vaikuttaa järvessä kaikkiin eliöryhmiin mikrobeista kaloihin. Tumma vesi kerrostuu vahvemmin, mikä lisää pohjakerroksen happikatoa. Lisäksi perustuotanto vähenee ja klorofyllipitoisuus muuttuu, kun eliöt yrittävät kompensoida valon vähenemistä. Vedenalainen pimeneminen […]

Oma Visio vesistöseminaari 24.6.2026

Oma Visio -hankkeen päätösseminaari Niskavuoriviikolla 24.6.2026, tervetuloa mukaan! Erinomaisen ohjelman lisäksi järvikalakeittoa tarjolla sadalle ensimmäiselle ja iltapäivällä vielä kahvit. Lämpimästi tervetuloa!

KUTSU PRO HAUHONSELKÄ RY:N VUOSIKOKOUKSEEN

Pro Hauhonselkä ry:n vuosikokous pidetään lauantaina 16.5.2026 klo 11.00 Hauhotalon kahviossa (osoite Kirkkotie 5, Hauho). Kulku takaoven kautta. Käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA KOKOUKSEEN! Pro Hauhonselkä ry hallitus

Hae Nuorten Vision tiimiin kesätöihin kesälle 2026!

Kerttu ja Veeti mittaavat näkösyvyyttä

Tule Nuorten Vision tiimiin kesätyöhön kesälle 2026! Haemme tiimille vastuuohjaajaa (1-2 hlö) sekä kuutta nuorta kesätiimiläisiksi. Työllistyt Pro Hauhonselkä ry:n Nuorten Visio -hankkeeseen Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistyksen kautta. Nuorten Visio – Vastuuohjaaja (1-2 paikkaa) Nuorten visio – Kesätiimi (6 paikkaa) Lue viime juttu kesän tiimiläisten Kertun ja Veetin työpäivästä veneellä YLE:ltä! Vastuuohjaajan hakuaika alkaa 21.1.2026Kesätiimiläisten hakuaika alkaa […]